Masennus

Se on se pitkäaikaissairaus, jonka kanssa elän. Masennusjaksoja on ehkä harvoin ja ne ovat ehkä lyhyitä, jos hoidan itseäni hyvin. Mutta toistuva masennus, se minulla sittenkin on.

Aika

Elän sellaista vuodenaikaa, jota olen aina pitänyt parempana kuin muita. Samaan aikaan on kuitenkin niin, että tämä on aika, jona uhkaan katkeroitua ihan mistä lie ja lisäksi itkettää joka päivä. Ei koko päivän, mutta joka päivä. En tiedä onko se estrogeeni, joka on todella vaarallista kamaa (mutta joka ei ole ennen tuottanut tällaista reaktiota) vai onko se kemiallinen epätasapaino vai voiko se olla jotain vakavampaa. Joka tapauksessa mun kuuluisi olla onnellisempi kuin nyt olen. En vaan tiedä miten sinne pääsee.

Välillä mietin, että on aika raskasta kiihtyä nollasta sataan sekunnissa. Siis se, että oon välillä tosi tosi tyytyväinen ihan kaikkeen ja välillä tuntuu siltä, että on raskaita sydänsuruja ja vihaan paitsi elämääni myös itseäni ja maailmaa. Sitten muistan, että terapeutti kysyisi lempeästi, että miksi minua harmittaa olla spontaani. Ja sitten mä vastaisin, että ei mua niin se harmita, vaan harmittaa, en tiedä edes mikä. Mut jotenkin välillä haluisin olla toisenlainen. Vaikka nojoo, okei, en mä kyllä vaihtaisi. Näin on hyvä.

Sen jälkeen kun mä tein liikaa töitä ja sairastuin työuupumusperäiseen masennukseen mä olen käynyt kolme vuotta terapiassa. Sen jälkeen kun mä olin seitsemän vuotta parisuhteessa ihmisen kanssa, joka ei koskaan sanonut rakastavansa minua, mä olen käynyt kolme vuotta terapiassa. Sen jälkeen kun mä olen viimeksi lyönyt ketään, mä olen käynyt kolme vuotta terapiassa. Sen jälkeen kun mä laihduin viikossa kolme kiloa ja olin huolissani itsestäni ja äiti sanoi sen olevan hyvä alku, sen jälkeen mä olen käynyt kolme vuotta terapiassa. Sen jälkeen kun mä olen viimeksi lyönyt ketään, mä olen käynyt kolme vuotta terapiassa.

Ensirakkaus

Ensirakkauteni soitti juuri. Tukevassa humalassa, kuten asiaan kuuluu, sellaisen "mitä kuuluu Marja-Leena" -tyyppisen puhelun. Puhelun pääasiallisena sisältönä oli se, että mä olin hänen ensirakkautensa. Lisäksi hän pyysi anteeksi kaikkia menneitä pahuuksiaan ja kertoi muuttuneensa.

Mahtavia kliseitä, mutta kerrottuna äänellä, joka on ollut minulle rakkainta maailmassa, kaikesta huolimatta. Ja puhetta, jossa hän kertoo muistavansa mun isän, joka teki itsemurhan muutama vuosi sitten. En muista milloin viimeksi joku olisi sanonut pitäneensä mun isästä. Ei isästä ole tapana sillä tavalla puhua, mutta ensirakkauteni oli tosissaan. Täysin tosissaan. Se on melkein kuin isäni olisi vielä elossa ja viimeisiä vuosiaan paremmassa kunnossa. Itsehän muistan hänet ensisijaisesti viimeisistä vuosista, mikä on kurjaa ja surullista.

Ihana mekko ja kauniit sääret

Tänään olin niin nätti, etten voinut tulla kotiin. Soitin ystävälle ja päädyimme samaan kahvilapöytään tekemään töitä, ja jotain töiden tapaisia. Istuessani siellä tajusin olevani tosi tyytyväinen oloihini ja jäin sitten vain ihmettelemään, että olikohan se vain se ihana sokeri juuri syömästäni pullasta, vai noinko on, että olen tosi tyytyväinen elämääni ja sen suhteen tekemiini päätöksiin.

Rakastan kaikkea tänään.

Eilen ymmärsin, että ainakin kolme itkua on vielä itkemättä liittyen sellaiseen ihmiseen, jonka merkitystä itselleni olen erosta lähtien halunnut vähätellä. Elämä ja tunteet ovat kyllä ihmeen itsepintaisia, ei sille mitään mahda.

Lisäksi sanallistin itselleni ja ystävälle erään päätöksen, joka on käytännössä tehty jo aikaa sitten. Nyt en aio enää harmitella sitä. En laske heilastelun kierroksia ellei huvita, ja harvoin huvittaa. En laske heilastelun kierroksia siitäkään huolimatta, että se aiheuttaa pakkien saamista sellaisissakin tilanteissa, joissa en itsekään olisi kauhean kiinnostunut. Katson jutut loppuun. No, näillä mennään nyt sitten. Pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä..